Merkit kohdallaan: Kuun asento, tuuli, lämpötila, veden korkeus ja hyvä fiilis. Keulapaino olisi tietenkin hieman fiksumpi ja kauniimpikin olla, mutta minkäs teet, kaikkea en minäkään voi saada:).
Heiteltiin ainoastaan varmoja paikkoja ja tunnin heittelyn jälkeen Jussi kaivoi epätoivoissaan 'toiveuistimensa' suspijigin ja ei ihan mitä tahansa suspijigiä vaan itse modatun pumun, johon heti kolahti muutama puikkari. Tilanne oli kohta 5 vastaan melkein tärppi, olihan yksi kala jo seuranut jerkkiäni. Jatkoin siis sitkeästi samaa linjaa, kunnes perämiesoppilas kirkuu, että kala on kiinni. tiedättehän sen Jussin 'kimeän kiljunnan'. Kala alkoi taas kasvaa lähestyessään venettä: vitosesta aloitettiin korotukset kunnes kala oli veneessä, minun oli pakko myöntää kalan olevan ainakin ysi. Ennätyskelpoinen Fox:n vakkaa rojautti lukemat 10800 g.
Päivä jatkui kokeillen matalaa ja hieman syvempääkin, jotenkin tuntui, että kalaa oli noin 2-2,5m:n syvyydessä mielumminkin kuin 1-2m:ssä. Jatkoimme siis yrittämistä klo: 15.00 saakka noista syvyyksistä, mutta tuloksena oli alle kakkosen kaloja hieman yli 15kpl yhteensä.
Päätimme vaihtaa matalan veden strategiaan viimeiseksi tunniksi ja teimme aimo ryydloikan uusille paikoille. Ensimmäisen 15min aikana huomasimme nolla tuloksen myötä tämän strategian olevan vielä syvemmältä kuin alkuperäinen ja niinpä hatäistunnon päätteeksi päätimme siirtyä loppuajaksi syvemmille ottipaikoille, jotka lähinnä olisivat.
Hämärä alkoi laskeutua ja perämiesoppilas ilmoitti: 'Mennään kotiin'. Tokaisin, että nyt pelataan loppuun, kun tänne asti on tultu. Kohta Jussin vapa ilmoitti jälleen suspi pumun puhuvan. Käytin tilaisuutta hyväkseni ja heitin ovelasti Jussin selän takaa suoraan eteen. Uistin tipahti pari kolme metriä kaislikosta ja saman tien joku nielaisi Pigin. Ilmoitin sen olevan ainakin kakkonen ja kohta eiku vitonen. 7,6 jalkainen haspelivapa vääränä tajusin, ettei se pintaan nouse vaan ui arvokkaasti kohti konetta. Ryntään taakse ja pyydän Jussia vetämään veneen ulos kaislikosta. Ja perämiesoppilas tekee työtä käskettyä. Sain ohjattua kalan koneen ohi ja hauki jatkaa arvokkaasti matkaa ulospäin. Komensin jälleen perämiesoppilasta vetämään haavin varren pitkäksi. Pienen hangoittelun jälkeen Jussi haavisi kalan veneeseen. Kalan paino oli 10050g ja sille annettiin mahdollisuus vielä jatkaa sukuaan. Huh huh, saman päivän aikana kaksi heittäen saatua 10kg:sta haukea samaan veneeseen. Tämä on tietenkin joillekin normi päivä :)